Julkaistu    |  Päivitetty 
Anssi Kemppinen

Parikkalan Valon tontin valitukset hylättiin

Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä Parikkalan Valon tonttiasiassa. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi joulukuun päätöksessä kaikki Kari Niirasen tekemät valitukset, jotka koskivat Itä-Suomen hallinto-oikeuden marraskuista päätöstä vuonna 2016. Myöskään Parikkalan kunnanvaltuuston 23.2.2016 tekemiä päätöksiä ei kumota.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei asian selvittämiseksi tarvita enää suullista käsittelyä. Niiranen vetosi siihen, että asemakaavan muuttamisessa olisi ollut kunnallishallinnon laillisuuteen ja kaavoitukseen liittyviä tärkeitä periaatteita. Hän näki, että päätöksenteossa oli mukana muun muassa esteellisiä henkilöitä. Uuteen kaavaan tehty päätös ranta-alueen katkaisemiseksikaan ei olisi perustunut riittäviin tietoihin.

Itä-Suomen hallinto-oikeuden tekemän päätöksen perustelutkin riittivät korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Tonttikaava nousi esille, kun Parikkalan valtuusto hyväksyi kaavassa virkistysalueen poistamisen Simpelejärven rannasta. Tontille saa myös rakentaa kolmikerroksisia taloja.

Kommentoi

Hae sivuilta