Julkaistu    |  Päivitetty 
Anne Uppman

Simpeleen Nuorisoseurantalon paloa tutkitaan tuhotyön yrityksenä

Tulipalo tuhosi muun muassa räystäslautoja. Anne Uppman Tulipalo tuhosi muun muassa räystäslautoja.

Simpeleen Nuorisoseurantalo oli vähällä tuhoutua torstain ja perjantain välisenä yönä.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai palohälytyksen Nuorisoseurantalolle torstai-iltana noin kello 22.30. Talon kylän puoleinen pääty oli syttynyt palamaan. Tulipalo oli vuonna 1905 valmistuneen hirsisen Nuorisoseurantalon ja sen kylkeen muutamia vuosia myöhemmin rakennetun lautarakenteisen välinevaraston kulmassa.

Palo oli lähtenyt välinevaraston kulmasta ja se oli pelastuslaitoksen saapuessa paikalle levinnyt talon räystään alle ja kattorakenteisiin.

-Onneksi ohikulkija hälytti palokunnan eikä kohteeseen ole Simpeleen paloasemalta kuin puolisen kilometriä, joten sammutustöihin päästiin nopeasti, kertoo palomestari Arto Suomalainen, jonka mukaan syttymissyytä voi tässä vaiheessa vain arvailla.

Poliisin mukaan paloa tutkitaan tuhotyön yrityksenä. Palon syttymissyy on toistaiseksi tuntematon.

-Kyllä sitä nyt tutkitaan tuhotyön yrityksenä. Jonkun verran on silminnäkijöitä. Kaikki tapauksesta tehdyt havainnot on tarpeen ja havaintoja voi ilmoittaa poliisille, sanoo rikoskomisario Ville Lahti Kaakkois-Suomen poliisista.

Poliisin vihjepuhelin on 050 447 9574 tai sähköpostiin vihjeet.kaakkois-suomi(at)poliisi.fi

Kommentoi

Hae sivuilta